Koordinaatiohenkilöstö
 
KOORDINAATIOHENKILÖSTÖ

Epanet-koordinaatiohanke
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys toteuttaa Etelä-Pohjanmaan liiton ja Euroopan unionin rahoittamaa Epanet-koordinaatiohanketta Eteläpohjalaisen tiedeyhteisön tukipalvelujen kehittäminen ETTK. Koordinaatiohanke suunnittelee ja käynnistää tutkimusprofessuureja yhteistyössä yliopistojen, yritysten ja maakunnan kehittäjäorganisaatioiden kanssa, sekä kehittää korkeakouluverkoston rahoituspohjaa. Nykyisessä toimintamallissa korkeakouluyhdistys myös ylläpitää verkoston rahoituspohjaa hallinnoimalla rahoitusjärjestelmää. Koordinaatiohankkeen tehtäviin kuuluu korkeakouluverkoston ulkoinen markkinointi, tutkimusryhmien, yritysten ja muiden tiedon käyttäjätahojen välisen yhteistyön edistäminen sekä yhteyksien kehittäminen kansallisiin ja kansainvälisiin sidosryhmiin. Lisäksi koordinaatiohanke tarjoaa Seinäjoen Kampusalueelle sijoittuvien tutkimusprofessoreiden ja tutkijaryhmien yhteisiä toimistopalveluja. Palvelujen tuottamisessa tehdään yhteistyötä Seinäjoen yliopistokeskuksen kanssa.

Epanet-koordinaatiohankkeen tilat sijaitsevat Framissa, Seinäjoen yliopistokeskuksen palvelyksikön tiloissa. Yhteystietomme löydät YHTEYSTIEDOT -otsikon alta sekä Seinäjoen yliopistokeskuksen kotisivuilta.